Eurooppa on taloudellisesti paremmassa asemassa kuin mitä väitetään. Toistaiseksi

Argumentti jäljessä olevasta eurooppalaisesta taloudesta Yhdysvaltoihin verrattuna perustuu harhaanjohtaviin tilastoihin. Tämän päivän Länsi-Euroopan hyvinvointi, johon kuuluvat saatavilla oleva terveydenhuolto ja koulutus, vahvan sosiaalivaltiojärjestelmän tukemana, on edelleen maailman suurimmasta osasta katsottuna ihailtavaa. Silti on oikeutettua pelätä eurooppalaisen talouden tulevaisuutta.

Ongelma on, että Eurooppa, hajanaisuutensa ja kyvyttömyytensä investoida tulevaisuuteen, ei pysty skaalaamaan potentiaaliaan.

Lenka Zlámalová, tšekin itsenäisen neoliiberalistisen liikkeen ikoni, analysoi sarjassaan „Zlámalová selittää“ syitä eurooppalaisen talouden jäljessä jäämiseen Yhdysvalloista. Hänen „analyysinsä“ on monin tavoin tyypillinen tämän genren osalta. Euroopan jäljessä jäämistä Zlámalová pitää faktana ilman relevanttien tietojen ja käsitteiden keskustelua. Myös syylliset eurooppalaiseen rappioon ovat perinteisiä: Green Deal, liiallinen byrokratia, korkeammat verot… Median päätoimittaja, jonka omistaa Daniel Křetínský ja Patrik Tkáč, käyttää rappion narratiivia (joka perustuu epäolennaisiin tietoihin) eurooppalaisen ilmastopolitiikan delegitimointiin. Hän ei ole tässä alassa yksin.

Nobelisti: Eurooppa menestyy yhtä hyvin kuin Yhdysvallat

Ilman että hän sitä aavistaisi, Zlámalovalle vastasi Paul Krugman. The New York Timesin kolumnisti ja taloustieteen Nobel-palkittu käsittelee substackissaan, miksi monet kommentaattorit Euroopassa ja Yhdysvalloissa käyttävät epäasianmukaista mittaria. Alla on graafi, jonka Zlámalová näyttää videollaan. Hänen mukaansa vuonna 2008 Yhdysvaltojen ja EU:n talous olivat suunnilleen samalla tasolla, ja vuoteen 2024 mennessä amerikkalainen talous oli noin 50 prosenttia suurempi.

Graafi näyttää bruttokansantuotteen „dollareissa nykyhinnoin“, joka ottaa huomioon euron heikentymisen suhteessa Yhdysvaltain dollariin tässä ajassa. Muuntamalla dollariksi, riittää että euro heikkenee, ja eurooppalaisten maiden BKT „pienenee“ graafissa – vaikka todellinen tavaroiden ja palveluiden tuotanto Euroopassa pysyy samana.

Sopivampi mittari on vertailu BKT:n kehityksestä kiinteissä hinnoissa (tässä tapauksessa vuoden 2015 hinnoissa), joka puhdistaa tuloksen valuuttakurssien vaihteluilta ja vertaa molempien talouksien tuotantoa. Myös tässä graafissa Yhdysvaltain talous on selvästi suurempi kuin eurooppalainen, vaikka ero on vain noin 20 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Yhdysvaltain talous toimisi merkittävästi paremmin kuin eurooppalainen.

Seuraava graafi näyttää, että molempien talouksien kehitys on lähes sama. Kyse on kiinteissä hinnoissa, ostovoimaan muunnetussa BKT:n vertailusta, jossa käytetään samaa hintatasoa tavaroille ja palveluille molemmissa talouksissa. Ilman tätä muunnosta Yhdysvaltain talous vaikuttaisi suuremmalta vain siksi, että Yhdysvalloissa tavarat ovat yleensä kalliimpia kuin EU:ssa. Yhdysvalloissa ja EU:ssa elintaso on siis kasvanut vastaavasti.

Mainos

Mutta miten on mahdollista, että samanaikaisesti Yhdysvaltojen reaalikasvu paperilla oli suurempi kuin eurooppalainen? Vastaus piilee siinä, mitä BKT oikeastaan mittaa. Reaalinen BKT lasketaan tietyn perusvuoden hinnoissa – ja kun amerikkalaiset teknologiayritykset kaksinkertaistavat tuottavuutensa, teknologian sektorin tuotanto näissä perushinnoissa nousee. BKT:n laskenta kiinteissä hinnoissa unohtaa kuitenkin, että teknologioiden hinnat laskevat puoleen. Yhdysvaltain BKT kasvaa siis nopeammin, mutta ostovoima – eli mitä ihmiset oikeasti voivat ostaa tuloillaan – pysyy vertailukelpoisena molemmilla puolilla Atlanttia. Amerikka kasvaa paperilla nopeammin, mutta amerikkalainen teknologinen kehitys tuottaa suurempaa hyötyä sekä amerikkalaisille että eurooppalaisille. Niin kauan kuin amerikkalaisille yrityksille ei onnistu saada suurempaa osaa eurooppalaisten tuloista (nostaa teknologiapalveluiden hintoja), ei suurta eroa elintason välillä tapahdu.

Eurooppalainen digitaaliteknologian jäljessä jääminen kuitenkin muodostaa vakavan riskin riippuvuudesta Yhdysvaltojen tai Kiinan teknologioihin, mukaan lukien kriittinen infrastruktuuri. Digitaaliteknologian kehityksen jäljessä pysyminen on nykyään pääasiassa geopoliittinen riski ja tulevaisuudessa myös taloudellinen, jos amerikkalaiset ja kiinalaiset yritykset onnistuvat saamaan suuremman osuuden eurooppalaisten kotitalouksien tuloista.

Krugman kuitenkin lisää, että digitaalisten jättiläisten nopea kehitys ei välttämättä ole vain voitto – se tuo mukanaan myös miljardöörejä Silicon Valleyltä, jotka yhä enemmän vaikuttavat politiikkaan. Eurooppalainen teknologian jäljessä jääminen voi siis paradoksaalisesti myös sisältää valoisan puolen.

Ongelma on fragmentoitunut markkina, ei vihreä siirtymä

Zlámalová on siis oikeassa varoituksessaan. Hänen ongelman tunnistuksensa on kuitenkin täysin väärä. Fossiiliteollisuuden rappio ei ole niin paljon EU:n ongelma kuin sen omistajan, medianomistajan, jossa Zlámalová vaikuttaa. Todellinen EU:n ongelma – valtavirran näkökulmasta – on se, ettei se pysty nousemaan teknologisen kehityksen kärkeen ja rakentamaan digitaalisia yrityksiä, jotka pystyvät kilpailemaan maailmanmarkkinoilla.

Mario Draghi, entinen Italian pääministeri ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja, osoittaa Euroopan kilpailukyvyn raportissaan, miksi näin on. Hänen analyysinsä ja ehdotuksensa eivät ole mikään vasemmistolainen manifesti, josta Zlámalová olisi kauhuissaan. Draghi on yritysmyönteinen ja uskoo vapaaseen markkinaan. Hänen mukaansa Euroopalla on innovointikykyä, mutta se ei pysty pitämään sitä kotimaassa. Yli kolmasosa eurooppalaisista teknologiayrityksistä muuttaa ulkomaille, pääasiassa Yhdysvaltoihin. Draghi tunnistaa kaksi keskeistä ongelmaa. 

Ensimmäinen on sääntelyfragmentaatio. Mikä tahansa yritys, joka haluaa toimia EU:ssa, joutuu kohtaamaan 27 erilaista oikeudellista ympäristöä. Draghi huomauttaa, että EU:lla on nykyään noin sata teknologiasäädöstä ja yli 270 sääntelyviranomaista, jotka ovat aktiivisia digitaalisella sektorilla jäsenvaltioissa. Tämä sääntelyn hajanaisuus on erityisen haitallista kehittyville start-upeille. Yhdysvalloissa riittää yksi oikeudellinen ympäristö, johon myös eurooppalaiset teknologiayritykset muuttavat. 

Toinen ongelma on eurooppalaisten kotitalouksien säästöpotentiaalin alikäyttö ja alhainen eurooppalaisten investointien taso. Eurooppalaiset säästävät enemmän kuin amerikkalaiset, mutta heidän säästönsä eivät tue investointihankkeita Euroopassa, vaan valuvat Yhdysvaltojen osakemarkkinoille.

Draghin raportti tarjoaa myös ratkaisuja – yhtenäisen markkinan loppuunsaattaminen, pääomamarkkinaunionin kehittäminen ja niin edelleen. Thomas Piketty kiitteli erityisesti sitä, että raportti kieltää „leikkauspolitiikan“ ja kehottaa eurooppalaisia julkisia investointeja keskeisten teknologioiden kehittämiseen. Vastaus ei siis ole sääntelyn vähentäminen tai valtion vähentäminen, vaan enemmän Eurooppaa ja julkisia investointeja. Ongelma ei ole eurooppalainen sosiaalivaltio tai vihreä politiikka, jotka pitäisi suojella yhteiskuntaa ja luontoa kapitalismin pahimmilta vaikutuksilta. Ongelma on, että Eurooppa, hajanaisuutensa vuoksi, ei pysty skaalaamaan potentiaaliaan tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on ekonomisti.