Vähemmän mutta vahvempia? Työntekijät ikääntyvässä Euroopassa

Globalisaation aikakausi perustui halpaan ja runsaslukuisen työvoiman. Tämä aika on nyt päättymässä. Alhaisten syntyvyyslukujen ja pidempien elinvuosien vuoksi työikäinen väestö kutistuu, ja tiukemmat työmarkkinat tulevat olemaan uusi normaali – mutta mitä seuraa, ei ole ennalta määrättyä. Yhteistyöneuvottelujen ja uudelleen fokuksen asettamisen hoivaan kautta työntekijät voivat muuttaa väestöllisen muutoksen mahdollisuudeksi uudelleenjaolle ja suuremmalle tasa-arvolle. 

“Ennustaminen on vaikeaa – varsinkin kun kyse on tulevaisuudesta.” Tämä sanonta, joka usein liitetään Mark Twaini, muistuttaa taloustieteilijöitä mallien ja arvailujen rajoista. Kuitenkin hitaasti etenevien trendien, kuten väestöllisen muutoksen, osalta yhteiskunta on paremmassa asemassa tehdä ennusteita, mikä mahdollistaa ennakoinnin muokkaavan tuloksia ja lisäävän resilienssiä. Euroopassa ja globaalisti käynnissä on pitkäkestoinen väestöllinen muutos, jossa työikäisen väestön väheneminen ja ikääntyvän väestön kasvu tulevat olemaan 2000-luvun määrittäviä piirteitä. Syntyvyysluku – keskimääräinen lapsiluku naista kohden elämän aikana – on viimeisen 40 vuoden aikana laskenut alle korvaavan tason (2,1), ja on vakautunut noin 1,4:ään EU:ssa 1990-luvulla. 1990-luvuilla. Samanaikaisesti kuolleisuus on vähentynyt lääketieteellisten edistysaskeleiden, lisääntyneen työsuojelun ja terveellisemmän elämäntavan ansiosta. Nykyään elinajanodote syntymästä on yli 80 vuotta Euroopassa – 10 vuotta korkeampi kuin 1970-luvulla. 1970-luvulla. Yhteenvetona voidaan todeta, että syntyvien lasten määrä on vähentynyt, mutta ihmiset elävät pidempään. Ottaen huomioon nettosiirtymä EU:ssa, joka on ollut noin miljoona ihmistä vuodessa 2000-luvulta lähtien, Eurostat odottaa väestön pysyvän vakaana 450 miljoonassa vuoteen 2050 mennessä (ei huomioiden EU:n laajentumista).

Yksi suurimmista muutoksista on työikäisen väestön (20–64-vuotiaat) osuus. Perusennusteessa Euroopan keski-ikä nousee 43,5 vuodesta 47:ään vuoteen 2050 mennessä. Tämä johtuu sekä alhaisesta syntyvyydestä että matalammasta kuolleisuudesta, ja näiden tekijöiden yhdistelmä lisää yli 65-vuotiaiden määrää 21 prosentista 29 prosenttiin väestöstä (itse asiassa 85 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu, 3 prosentista 6 prosenttiin). Tuloksena on, että työikäinen väestö vähenee 59 prosentista 53 prosenttiin kokonaisuudesta. Toisin sanottuna vuoteen 2050 mennessä työikäisen väestön määrä on 26 miljoonaa pienempi. Yhdistämällä molemmat kehitykset, ikääntyvän väestön riippuvuusaste ennustetaan nousevan 3:1:stä 2:1:een. Tämä tarkoittaa, että pian joka toisella yli 65-vuotiaalla on vain kaksi työikäistä ihmistä kohden.  

Erityisen voimakkaasti väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön väheneminen näkyvät Itä- ja Etelä-Euroopassa, joissa syntyvyys on ollut erityisen alhainen ja joista muuttoliike muihin EU-maihin on nopeuttanut väestöllisiä trendejä. (Tämä näkyy selkeimmin Itä-Euroopassa.) Latvia, Liettua, Bulgaria, Romania ja Unkari, sekä Kreikka ja Portugali, kohtaavat ennusteiden mukaan yli 20 prosentin vähenemisen työikäisessä väestössä. Vastaavasti maahanmuutto lisää tätä ikäryhmää Maltalla, Luxemburgissa, Ruotsissa, Irlannissa ja Belgiassa, joista osa on myös hyötynyt syntyvyyden lievemmästä laskusta.  

Positiivinen shokki

Kuten taloustieteilijät Charles Goodhart ja Manoj Pradhan toteavat teoksessaan The Great Demographic Reversal (2020), 1970- ja 1980-luvuilla globalisaation aikakauden tunnusmerkki oli positiivinen työmarkkinashokki: suuret ikäluokat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa astuivat globaalille työmarkkinalle, jota seurasi Itä-Euroopan työntekijät Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja Kiinan työvoima maan liittyessä Maailman kauppajärjestöön (WTO) vuonna 2001. Yhdessä nämä kehitykset tekivät työvoimasta halpaa ja runsasta. Näitä väestöllisiä kehityssuuntia on alettu kääntää päinvastaiseen suuntaan 2010-luvulta lähtien, ja monet kehittyvät taloudet seuraavat Euroopan kaltaisia polkuja. Maailman väestö saavuttaa huippunsa ennen vuosisadan loppua. Nykyään väestönkasvu keskittyy muutamaan alueeseen, kuten Intiaan ja Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Kuitenkin näissä alueissa työntekijät ovat toistaiseksi vähemmän integroituneita globaaliin tuotantoon. Taloudellisesti Goodhart ja Pradhan väittävät, että pienemmät työvoimat hidastavat BKT:n kasvua.

Äskettäinen ILO:n työpaperi arvioi, että perusennusteen mukainen väestöllinen taakka laskee Euroopan kasvua vuosittain 0,25 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi pienempi työvoima kohtaa vanhempien kotitalouksien korkeaa kulutuskysyntää, joka perustuu elinikäisiin säästöihin, mikä lisää niukkuutta, inflaatiopaineita ja kiristää työmarkkinoita.

Kääntääkö kääntöpuolta?

Kuten minkä tahansa ennusteen kohdalla, on olemassa epävarmuutta. Ellei tapahdu katastrofaalisia sotia tai ruttoja, on kaksi päätekijää, jotka teoriassa voisivat pysäyttää väestöllisen kääntymisen tai sen seuraukset Euroopassa: muuttoliike ja työmarkkinan välineet. Mitä tulee ensimmäiseen, maahanmuuttajat ovat keskimäärin huomattavasti nuorempia kuin syntyperäiset, ja muuttoliike voisi siten kasvattaa työvoimaa ja vähentää ikääntyvän väestön riippuvuutta. Kuitenkin muuttoliike on väestöllisen ennusteen epävarmin tekijä. Se on myös määrällisesti pienin. Vuonna 2024 EU:ssa kuoli 4,8 miljoonaa ihmistä ja syntyi 3,6 miljoonaa; nettosiirtymä oli keskimäärin noin miljoona vuodessa. Jopa huomattavasti suurempi muuttoliike ei siten pysäytä Euroopan ikääntymistä. Jopa 30 prosentin lisäys nettosiirtymässä ennusteen yläpuolella ei estäisi työikäisen väestön vähenemistä 262 miljoonasta 249 miljoonaan. Vertailun vuoksi, ennuste vuodelle 2050 on tällä hetkellä 236 miljoonaa.  

Nettosiirtymän tulisi olla yli 50 prosenttia korkeampi kuin aiempina vuosina, jotta työikäinen väestö pysyisi vakaana ja riippuvuusasteet jopa stabiloituisivat. Maissa kuten Kiina ja Brasilia, jotka yhä enemmän kilpailevat Euroopan ja muiden alueiden kanssa maahanmuuttajista, nämä tasot ovat epärealistisia. Lisäksi, vaikka niitä saavutettaisiin, tällaiset suuret maahanmuuttovirrat Eurooppaan todennäköisesti ylikuormittaisivat hallinnollisia kapasiteetteja ja julkisia palveluita – ja todennäköisesti vastustaisivat julkista mielipidettä. Nämä ovat ratkaisevia tekijöitä maahanmuuttajien onnistuneessa integroinnissa työmarkkinoille. Maahanmuutto- ja väestötutkijat tekevät varsin samansuuntaisia arvioita.1

Tämä ei tarkoita, että maahanmuutto ei olisi avain väestöllisten riskien lieventämisessä. Maahanmuuttajat tekevät välttämätöntä työtä esimerkiksi logistiikassa, ruoantuotannossa, teollisuudessa ja terveydenhuollossa. Esimerkiksi Covid-19-pandemian aikana oli pulaa kausityöntekijöistä maatiloilla, tai rekka-autonkuljettajista Brexitin jälkeen, mikä muistuttaa tästä. Todelliset maahanmuuttoskenaariot eivät kuitenkaan voi kääntää työvoiman vähenemistä, saati pysäyttää ikääntyvän väestön riippuvuusasteiden edelleen kasvua.  

Toisena tekijänä väestöllinen riippuvuus ei suoraan tarkoita taloudellista riippuvuutta, sillä tämä suhde välittyy työmarkkinoiden kautta. Työmarkkinat määräävät sen osan ihmisistä, jotka saavat tuloja sosiaaliturvajärjestelmistä (kuten ikääntyneet ja heidän maksajansa, kuten työntekijät). Tämä puolestaan määrää taloudellisen riippuvuuden. Työttömyyden torjunta ja työvoiman osallistumisen edistäminen vähentävät ikääntyvän väestön riippuvuutta. Esimerkiksi mallilaskelmat osoittavat, että korkea työllisyys ja suuri maahanmuutto yhdessä voisivat vähentää ikääntyvän taloudellisen riippuvuuden kasvua yli 50 prosentilla Saksassa ja Itävallassa.2

Rakenteelliset muutokset yritysmaailmassa vaativat kuitenkin ammattiliittoja laajentumaan perinteisten vahvuusalueidensa ulkopuolelle

Politiikalla voi olla suuri rooli tämän saavuttamisessa. Esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamisen lisääminen julkisen infrastruktuurin laajentamisella, pidemmillä vanhempain- ja hoitovapailla sekä sukupuoleen perustuvan syrjinnän, kuten palkkaeron, torjuminen voisi lisätä naisten osallistumista työmarkkinoille. Työpaikkojen mukauttaminen ja joustavat työajat voisivat puolestaan kannustaa ikääntyneitä pysymään työssä pidempään tai siirtymään eläkkeelle asteittain. Lopuksi, taitojen tunnistamisen helpottaminen, tasa-arvoinen kohtelu ja hyvät työstandardit lisäisivät maahanmuuttajien osallistumista työmarkkinoille.  

Kuitenkin, lopullinen totuus on, että vaikka maahanmuuttoa hallitaan hyvin ja työvoiman osallistumisasteita lisätään, tämä vain lieventäisi – ei pysäyttäisi – väestöllisen trendin, joka johtaa ikääntyvän väestön riippuvuuden kasvuun.  

Työ, investoinnit ja tuottavuus

Väestöennusteen mukaan jokaista 65-vuotiasta kohden vuoteen 2050 mennessä työikäisten määrä vähenee 0,83:sta 0,77:ään. Koska työmarkkinoilta poistuvien ikäluokkien koko on suurempi kuin uusien, työmarkkinat kiristyvät. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) ennustaa, että vuoteen 2035 mennessä työvoimapula kasvaa kaikilla osaamisalueilla.3 Ammattilaiset, palvelutyöntekijät, perusammatit, koneiden ja laitteiden käyttäjät sekä kokoonpanijat ovat kaikki ennusteen mukaan “tyyppi 3” -pula-alueella neljäportaisella asteikolla. Työvoimapula ja avoimet työpaikat ovat lisääntyneet aina vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen.

Euroopan työntekijöille työvoimapula aiheuttaa kaksi vaikutusta: ensinnäkin, suurempaa inflaatiopainetta tuotantokatkosten ja työaikojen pidentymisen vuoksi, ja toiseksi, neuvotteluvoiman kasvua, erityisesti kun väestön ikääntyminen ja geopoliittiset jännitteet rajoittavat ulkoistamisen houkuttelevuutta. 

Investointien osalta tilanne on huolestuttava. Väestölliset muutokset tarkoittavat alhaisempaa kasvua, korkeampia työvoimakustannuksia, suurempia siirtoja eläkkeelle siirtyville ja ikääntyville kotitalouksille elinikäisten säästöjen kuluttamista, mikä vaikeuttaa investointien lisäämistä. Lisäksi, keskuspankkien korkojen nousu inflaation seurauksena voi lisätä tätä dynamiikkaa, nostaa korkoja ja siten investointikustannuksia. Jatkuva ja kiihtyvä tuottavuuden kasvu on perusta elintason nousulle ja kunnolliselle työlle, ja se mahdollistaa palkankorotukset samalla kun helpottaa julkisen talouden ja hyvinvointimaksujen rahoitusta. Tämä korkeatasoinen strategia, joka ei keskity vain kustannusten leikkaamiseen ja osaamisen vähentämiseen, luo korkeapalkkaisia työpaikkoja, kilpailua laadun ja käsityön arvon perusteella, sekä työntekijöiden pysyvyyttä yritystasolla. Tuottavuuden kasvu kuitenkin pysähtyy, ja väestöllinen taakka BKT:lle voi johtaa EU:n talouden supistumiseen, mikä lisää tulonjakoa koskevia kiistoja. Entinen Euroopan keskuspankin puheenjohtaja Mario Draghi on vuonna 2024 raportissaan tunnistanut tuottavuuden pysähtymisen suurimmaksi kilpailukyvyn esteeksi Euroopassa. 

Yksi suurimmista investointien esteistä on se, että yritysten voittoja pidetään yhä enemmän kassassa eikä niitä investoida uudelleen.4 Työntekijöiden ääni voisi kuitenkin olla merkittävässä roolissa tämän todellisuuden muuttamisessa, sillä suurempi työntekijöiden osallistuminen päätöksentekoon lisää investointeja ja yritysten tuottavuuden kasvua, mikä on välttämätöntä vihreän ja digitaalisen siirtymän kannalta.5 Työntekijät vähentävät osakkeenomistajien taipumusta keskittyä lyhyen aikavälin tuottoihin (jotka usein johtavat alihinvestointiin).  

Kriisit ja mahdollisuudet työntekijöille

Ammattiliitoille tämä yhdistelmä tiukentuvista työmarkkinoista ja korkeammasta inflaatiosta voi toimia uudistumisen myötätuulena. Liitot ovat kokeneet jäsenmäärän laskua useimmissa maissa, johtuen esimerkiksi teollisuuden työllisyyden vähenemisestä, ulkoistamisesta, epäsäännöllisten työsuhteiden lisääntymisestä ja työnantajien strategioista. Kuitenkin ammattiliittojen tiheys (prosenttiosuus työntekijöistä, jotka ovat liiton jäseniä) on viime aikoina alkanut vakautua joissakin maissa, kuten Irlannissa, Ranskassa, Espanjassa, Liettuassa, Romaniassa ja Norjassa.6 Aiemmin liitot ovat pystyneet järjestäytymään menestyksekkäämmin tiukemmilla työmarkkinoilla, lisäten työntekijöiden neuvotteluvoimaa, ja korkeassa inflaatiossa suojaamaan reaalipalkkoja. Tämä saattaa jälleen toteutua uudessa väestöllisessä todellisuudessa.  

Yritysmaailman rakenteelliset muutokset vaativat kuitenkin ammattiliittoja laajentumaan perinteisten vahvuusalueidensa ulkopuolelle, kuten suuriin teollisuusyrityksiin ja julkiseen sektoriin, sekä ulottumaan kaupallisiin palveluihin ja pienempiin työpaikkoihin, joissa työllisyys kasvaa nopeasti. Lisäksi epäsäännölliset työsuhteet, kuten alihankinta ja alustojen välittämä keikkatyö, yleistyvät. Menestyksekkäät laajentamiskampanjat, jotka ulottuvat myös näihin sektoreihin, ovat välttämättömiä elpyttämisprosessin.  

Hoivasektori tulee olemaan erityisen strateginen tässä yhteydessä. Ikääntyvän väestön osuuden kasvaessa myös hoivatarpeiden osuus kasvaa. 37 prosenttia yli 85-vuotiaista naisista ja 29 prosenttia miehistä kärsii vakavista toimintarajoitteista ja tarvitsee apua päivittäisissä toiminnoissaan. Muistihäiriöt, kuten dementia, lisäävät hoivatarvetta ilman, että elinajanodote lyhenee. Koska hoivan vaativat sosiaaliset taidot ovat monimutkaisia, suurin osa tästä työstä ei todennäköisesti automatisoidu merkittävästi, mikä edellyttää hoivasektorin rakentamista, jossa työvoimapula on jo nähtävissä.7  

Hoivatyö tehdään usein epävirallisesti sukulaisten toimesta, pääasiassa naisten. Kuitenkin epävirallinen hoivatyö vähentää naisten työllistymismahdollisuuksia, mikä on ristiriidassa väestönkasvun hillitsemiseksi tähtäävän työvoiman osallistumisen lisäämisen kanssa. Virallisella hoivasektorilla palkat ovat tällä hetkellä matala ja sukupuolten välinen segregaatiokin vahvaa. Hyvät työolosuhteet ovat välttämättömiä, jotta hoivatyöntekijöitä saadaan lisää ja ikääntyvän väestön ihmisarvoa voidaan vaalia. Tämä asettaa yhteiskunnan dilemmaan, sillä samalla julkiset varat ovat rajalliset. Ammattiliitot voivat näytellä tärkeää roolia taistellessaan parempien työolosuhteiden puolesta ja järjestäytymisen edistämisessä. Tällaiset hoivasektorin kampanjat voivat olla olennaisia ammattiliittojen uudistumisessa. Ne voivat myös sisällyttää laajemman näkökulman työntekijöiden osallistumisesta, joka saadaan aikaan sosiaalisen vuoropuhelun ja neuvottelujen kautta, ja näin olla keskeisessä roolissa muovaamassa tätä tärkeää sektoria ikääntyvässä yhteiskunnassa.  

Väestöennuste 21. vuosisadalle tuo Euroopalle merkittäviä haasteita: matala kasvu, korkea ikääntyvän väestön riippuvuus, työvoimapula, inflaatiopaineet ja synkkä näkymä investoinneille ja hoivasektorille. Samalla tämä yhdistelmä voi kuitenkin vahvistaa järjestäytyneen työvoiman kykyä elvyttää ja navigoida näissä haasteissa työssäkäyvien hyväksi.