Jos lapsilla olisi äänioikeus…

Haluatte voittaa ilmastokriisin? Torjua autoritarismia? Parantaa koulutusta ja terveydenhuoltoa? Haluatte vähemmän köyhyyttä ja eriarvoisuutta, enemmän vihreitä alueita ja turvallisia katuja? Antakaa lapsille ääni.

Demokratian kriisi ilmenee silloin, kun ihmiset lakkaavat uskomasta, että se pystyy ratkaisemaan perusongelmia.  Usein tämä tapahtuu nopean teollistumisen, kontrolloimattoman eriarvoisuuden syvenemisen, taloudellisen lamaantumisen, massamaahanmuuton ja sotien aikana – juuri silloin demokratioissa tapahtuu regressio, ja ne alistuvat autoritarismin viehätykselle. Lopulta kuitenkin kehittyy uusia demokratianormeja ja käytäntöjä.

Tämän päivän globaali demokratian kriisi pyörii kysymysten ympärillä, jotka koskevat yhtä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevaa ryhmää, kolmasosaa ihmiskunnasta – lapsia. Sillä juuri lapset kokevat ilmastonmuutoksen sekä välittömät että pitkäaikaiset seuraukset kaikkein voimakkaimmin. Rikkaiden ja köyhien maiden lapset ovat yhtä lailla uhria globaalin neoliberalismi-epäoikeudenmukaisuudesta. Nuoriso kuolee massoittain terrorismin ja nykyaikaisten sodankäyntitapojen vuoksi, jotka kohdistuvat siviiliväestöön. Ja juuri nuorimpiin osuvat uudet digitaaliset teknologiat, jotka aiheuttavat riippuvuutta, manipulointia ja disinformaatiota.

Silti lapset pysyvät käytännössä näkymättöminä poliittisessa elämässä. Ja heidän näkymättömyytensä vuoksi lasten asia pysyy demokratian päätöksentekoprosessien marginaalissa.

Prodziecięcyzm: mikä se on?

Viime vuosikymmeninä akateemisissa piireissä ja aktivistien keskuudessa on alkanut kehittyä liike nimeltä prodziecięcyzm (engl. childism). Tämä liike on reaktio lasten asemaan demokratian järjestelmässä. Prodziecięcyzm suhtautuu kriittisesti yhteiskuntaan feminismin, antirasismin tai dekolonialismin malliin. Se pyrkii antamaan lapsille vaikuttamisen mahdollisuuden, arvostamaan heidän huoliaan ja kokemuksiaan, muuttaen syvälle juurtuneita uskomuksia ja rakenteita. Tavoitteena on rakentaa sellaisia sosiaalisia normeja, jotka todella ottavat mukaan kaikki ikään katsomatta.

Termi „prodziecięcyzm” ilmestyi 2000-luvun alussa kirjallisuudessa, joka käsitteli tuolloin kehittyvää tieteenalaa – lapsuuden tutkimuksia, jotka pyrkivät ymmärtämään lasten vaikuttavuutta ja kokemuksia lapsina, eivät aikuistuvina. 1990-luvulla tämä käsite vakiintui väliaikaisesti kirjallisuudentutkimukseen lapsen lukutavan yhteydessä. Äskettäin sitä alettiin käyttää myös negatiivisessa merkityksessä, kuten sanojen „seksismi” tai „rasismi”. Kuitenkin tieteessä ja yhteiskuntaaktivistien keskuudessa sen myönteinen merkitys on hallitseva: lasten vaikuttamisen mahdollisuus.

Prodziecięcyzmin keskeinen ongelma on syvälle juurtunut adultismi: oletus, että ihmisen mitta on aikuinen. Adultismi on usein patriarkaatin, historian vallan „papan”, eli isän, joka ei ainoastaan omaa tiettyä sukupuolta, vaan myös tietyn ikäisen, sivuuttama puoli. Kuten seksismi, adultismi on syvästi juurtunut historiaan, kulttuuriin ja kieleen. Se erityisesti viittaa binääriseen vastakohtaan, jossa toisaalta ovat „rationaaliset” ja itsenäiset aikuiset ja toisaalta „ei-rationaaliset”, riippumattomat lapset. Se jakaa yhteiskuntasuhteet kaikilla tasoilla, perheistä ja yhteisöistä ihmisoikeuksiin ja lainsäädäntöön.

Myös lapset itse toimivat prodziecięcyzmillä, vaikkei he sitä tiedosta. Pro-ilmastodemonstrantit vaativat, että ympäristöpolitiikan tulisi koskea kaikkia ikään katsomatta. Ammattiliitot vaativat alaikäisten työn tunnustamista. Nuoret taistelevat, etteivät koulut muuttuisi väkivallantekopaikoiksi. Transsukupuoliset lapset pyrkivät vaikuttamaan siihen, miten ympäristö suhtautuu sukupuoli-identiteettiin. Kymmenissä maissa, joissa on nuorisoparlamentteja, lapset ja nuoret vaativat näkökulman huomioimista turvallisuudesta kaduilla, esteettömyydestä tai koulutuksen uudistamisesta.

Lasten oikeus äänestää

Kuten marginaaliryhmien on vuosien saatossa todistettu, tärkein oikeus poliittiseen osallistumiseen on äänioikeus. Se ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta myöntää niille, joilla se on, kansalaisuuden ensimmäisen luokan statuksen ja saman poliittisen arvokkuuden. Kyse on oikeudesta osallistua lakien muokkaamiseen – siksi sen saavuttaminen oli vaikeaa köyhille, etnisiin ja rasistisiin vähemmistöihin, naisille, maattomille. Siksi Yleismaailmallinen Ihmisoikeuksien julistus ja Kansainvälinen kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sopimus vaativat „yleistä ja tasa-arvoista äänioikeutta”, ilman mitään pääsykynnystä.

Lapset ovat vaatineet äänioikeutta vähintään 1990-luvulta lähtien. He ovat järjestäneet kampanjoita ja tehneet oikeudellisia toimenpiteitä ryhmissä kuten We Want the Vote ja KRÄTZÄ Saksassa, National Youth Rights Association (NYRA) Yhdysvalloissa, Young Pirates of Europe (YPE) tai Vihreä nuoriso. Aikuiset ovat liittyneet taisteluun tarjoamalla akateemista ja poliittista tukea, esimerkiksi Children’s Voting Colloquium, Amnesty International UK, Freechild Institute, National Association of Large Families ja Child Rights International Network (CRIN). Lisäksi lapset ja aikuiset Saksassa, Kaliforniassa ja Massachusettsissa Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Kanadassa ovat haastaneet hallituksia oikeusjutuilla vaatimalla äänioikeuden tunnustamista ikään katsomatta.

Perustelu äänioikeuden myöntämiselle kaikille ikään katsomatta on, että se on välttämätön edellytys sekä lasten että demokratian hyvinvoinnille. Lasten elämä ja näkökulma tulisivat lopulta poliitikkojen vakavasti otettaviksi, eivätkä he enää tekisi päätöksiään vain aikuisten painostuksen perusteella. Demokratioista olisi hyötyä siitä, että kaikki inhimilliset ideat pääsisivät mukaan päätöksentekoon, mikä johtaisi tietoisempiin ja harkitumpiin ratkaisuihin.

Kysymys pätevyydestä

Yksi vastaväite lasten äänioikeuden rajoittamiseen on aina ollut, että lapsilla ei ole pätevyyttä äänestää. Uskotaan, että alle 18-vuotiailla ei ole kykyä demokratiseen ajatteluun, he eivät ole itsenäisiä, ja heidät voidaan helposti manipuloida. Oletetaan, että heiltä puuttuu kokemus ja tieto, jotka helpottaisivat vaikeiden poliittisten päätösten tekemistä, kuten sodan, terveyspolitiikan tai maahanmuuton kysymyksissä.

Nämä oletukset johtuvat demokratian ja lapsuuden väärinymmärryksestä. Demokratian tavoitteiden näkökulmasta on huomattava, että äänioikeus tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa poliittisiin mielipiteisiin. Demokratian vaalien tarkoitus ei ole antaa päätösvaltaa vain pätevyyden omaaville, vaan varmistaa, että valitut edustajat hoitavat tehtävänsä niiden ihmisten hyväksi, joita heidän päätöksensä koskevat. Äänioikeus tulisi olla kaikilla, jotka haluavat vaikuttaa poliitikkojen toimintaan.

Jos ymmärrämme äänioikeuden pätevyyden oikein, lapsilla on sitä paljon enemmän kuin yleisesti ajatellaan (ja aikuisilla – paljon vähemmän). Ei ole vaikea nähdä, että demokratian pätevyys on todellisuudessa miljoonien lasten, jotka vaativat ilmastopolitiikkaa, rasismia vastaan taistelevia, lasten parlamentissa istuvia, lasten ja nuorten ammattiliittoihin kuuluvia ja moniin muihin järjestöihin osallistuvia, on suurempi kuin monien aikuisten. Lapset ympäri maailmaa osallistuvat poliittisiin keskusteluihin illallisella, katsovat tai lukevat uutisia, heillä on erilaisia mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Ei ole mitään maagista kehitysvaihetta, jolloin ihmisellä yhtäkkiä kehittyisi kyky muodostaa poliittisia mielipiteitä. Se on yleinen taito kaikille, jotka ovat kiinnostuneita maailmasta.

Jo YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikloissa 12, 13 ja 15 tunnustetaan lasten oikeus osallistua demokratian elämään. Nämä artiklat takaavat lapsille oikeuden „vapaasti ilmaista mielipiteensä kaikissa lapsia koskevissa asioissa”, „vapaasti ilmaista mielipiteensä” ilman tarpeettomia rajoituksia, sekä oikeuden „vapaasti yhdistyä”. Lasten oikeuksien käyttämisen estäminen demokratian potentiaalin hyödyntämisessä on kaikkien näiden oikeuksien loukkaamista.

Myös aikuisilla on suuria eroja tiedossa, demokratian taidoissa ja alttiudessa vaikutuksille. Silti aikuisilla on oikeus äänestää, vaikka he olisivat ajattelemattomia, manipulointiin alttiita tietämättömiä. Heillä on oikeus, vaikka heillä olisi vakavia kognitiivisia häiriöitä, älyllisiä vammaisuuksia tai dementiaa. Ja kuten historia opettaa, aikuiset tekevät usein traagisia päätöksiä äänestämisessä. Lisäksi kukaan aikuinen ei hallitse kaikkia äänestyskysymyksiä – taloustilastoista sotilaalliseen potentiaaliin, lääketieteellisiin innovaatioihin, salassa pidettäviin tietoihin, oikeustapauksiin ja niin edelleen.

Lasten osallistumisen estäminen vaaleihin on todellisuudessa järjestelmällistä syrjintää. Heiltä vaaditaan äänioikeuden standardia, jota kukaan muu ei vaadi muulta väestöltä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen määritelmän mukaan syrjintä tarkoittaa „samankaltaisissa tilanteissa epätasaista kohtelua ilman objektiivista ja rationaalista perustetta”. Äänioikeuden rajoittaminen vain aikuisille sulkee lapset pois kansalaisryhmänä muista poikkeavilla perusteilla, jotka menevät äänestysvaatimusten ulkopuolelle.

Vahvemmat demokratiat

Lasten äänioikeuden myöntäminen ensisijaisesti parantaisi heidän omaa elämäänsä ja vahvistaisi demokratiaa.

Lapset eläisivät poliittisessa ympäristössä, joka ottaisi heidän etunsa huomioon eikä jättäisi heitä marginaaliin. Tällä hetkellä he eivät voi vaikuttaa suoraan poliitikkojen viraltapäästämiseen, mikä tarkoittaa, että valta ei motivoi ottamaan lasten kokemuksia ja huolia vakavasti. Lapset voisivat olla demokratian hyvän tahdon kohde, mutta kuten aikuisetkin, heidän tulisi olla myös vaikuttamisen subjekteja.

Jos lapsilla olisi äänioikeus, he varmasti vaikuttaisivat poliitikkoihin vaatimalla esimerkiksi, että ilmastokriisi otetaan vakavasti, että ryhdytään toimiin köyhyyden vähentämiseksi lapsiperheissä, että säädellään digitaalisia alustoja, investoidaan koulutuksen uudistuksiin, varmistetaan jatkuva terveydenhuolto, lisätään turvallisuutta kaduilla ja vihreitä alueita. Lapset voisivat myös vaikuttaa enemmän yhteiskunnalliseen syrjintään, kuten sosiaalisen median kieltoihin, nuorille tarkoitettuihin poliisiaikoihin, avioeroasioihin, fyysisiin rangaistuksiin, koulun kurinpitokäytäntöihin ja terveydenhuollon saatavuuteen.

Lasten äänioikeuden myöntäminen hyödyttäisi myös aikuisia. Kaikki hyötyisivät paremmasta ilmastopolitiikasta. Lasten taloudellinen tuki helpottaisi vanhempien tilannetta. Opettajat pystyisivät paremmin reagoimaan lasten todellisiin elämäntilanteisiin ja kokemuksiin oikeilla koulutusratkaisuilla. Lääkärit saavat enemmän resursseja lasten terveyden hoitoon ja tutkimukseen. Yritykset voisivat palkata paremmin koulutettuja työntekijöitä.

Sitä paitsi demokratia vahvistuisi – se kykenisi paremmin reagoimaan ihmisten todelliseen elämän tilanteeseen. Vallassa olevien poliitikkojen tulisi huolehtia kaikkien etuista, ei vain osan äänestäjistä. Demokratian valtaistuimella – sananmukaisesti – olisi kolmasosa pikseleistä lisää, ja tämä „resoluution” kasvu antaisi heille tarkemman kuvan. Päätökset sodasta, budjettikuluista ja oikeuslaitoksen uudistuksista perustuisi laajempaan ja rikkaampaan tietoon.

Lisäksi lasten äänioikeus voisi olla vastalääke nykyiselle demokratian kääntymiselle autoritarismiin. Äänioikeuden laajentaminen kaikille kyseenalaistaisi ajatuksen, että jotkut ovat luonnostaan predestinoituja hallitsemaan muita. Se poistaisi ongelman, jossa kansalaisille kerrotaan ensimmäisen neljänneksen ajan, että heidän mielipiteillään ei ole merkitystä, mikä tekee heistä alttiita autoritaaristen yksinkertaistusten viehätykselle. Sen sijaan, että etsittäisiin mallimaisia „isänmaallisia” johtajia, demokratioissa kääntyisi katse ihmisoikeuksien puolustajiin, joilla on laajat näkökulmat.

Alarajan alentaminen ei riitä

Prodziecięcyzm vaatii paitsi äänioikeuden uudelleenmäärittelyä myös uudenlaista käsitystä vaalikäytännöistä. Vaalioikeusliikkeet muuttavat yleensä myös äänestystapoja. On jo kauan aikaa sitten lopettanut aika, jolloin maanomistajien miehet valitsivat edustajansa baarin kulmalla.

Aluksi olisi hyvä alentaa äänestysikää. Maissa, joissa äänioikeus on alennettu 16 ikävuoteen, on havaittu, että äänestysuurnille saapuu enemmän alaikäisiä nuoria kuin nuoria aikuisia, ja myös äänestysprosentti on suurempi tämän ikäryhmän ylittäessä täysi-ikäisyyden kynnyksen. Nuoret äänestäjät saavat poliitikot ottamaan huomioon lasten etuja päätöksissään.

Kuitenkin prodziecięcyzmin näkökulmasta äänioikeuden aleneminen ei riitä. Se tarkoittaa vain sitä, että oikeus äänestää annetaan niille lapsille, joiden katsotaan jo saavuttaneen aikuisten tyypilliset pätevyysvaatimukset, mutta todellinen demokratia vaatii adultismin murrosta.

On esitetty useita käytännön ehdotuksia, kuinka ratkaista äänioikeuden kysymys ilman ikärajaa. Itse kannatan äänestämistä edustajan kautta. Uskon, että kaikilla kansalaisilla tulisi olla oikeus äänestää edustajan kautta syntymästä kuolemaan, ja heidän oikeuttaan voisi käyttää heidän huoltajansa – vanhemman, huoltajan tai lähimmän sukulaisen – nimissä. Edustajan kautta äänestäminen olisi yleisintä vauvojen, pienempien lasten, lasten ja aikuisten, joilla on kognitiivisia häiriöitä, merkittävän vammaisuuden tai terveydellisiä ongelmia, ikääntyneiden, joilla on dementia, kohdalla. Samalla kaikki kansalaiset voisivat kuitenkin äänestää itse. Jokaisella, joka haluaa äänestää henkilökohtaisesti, tulisi olla siihen mahdollisuus iästä tai terveydentilasta riippumatta.

Voi tulla väite, että edustajan kautta äänestäminen suosisi vain suurempia perheitä, mutta todellisuudessa se olisi hyödyllistä juuri lapsille, koska he ansaitsevat oman, tasavertaisen edustuksensa. Jotkut saattavat pitää edustajan kautta äänestämistä periaatteessa epäkansalaisena, mutta sitä käytetään jo useimmissa maissa aikuisten vammaisten tai matkustavien äänestäjien kohdalla, miksi ei siis myös pienimpien lasten?

Myös niiltä, jotka uskovat, että äänestämisellä ei ole merkitystä, voidaan kysyä, eikö ole epäreilua, että yhdeltä ryhmältä evätään mahdollisuus tehdä päätöksiä tai osallistua vaaleihin kokonaan?

Prodziecięcyzm vaatii järjestelmällistä inkluusiota ja lasten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä. Ensimmäisen aallon feminismin malliin se väittää, että äänioikeus on ihmisen perusoikeus. Mutta äänioikeus on vain ensimmäinen askel. Prodziecięcyzm käynnistää järjestelmällisen kritiikin yhteiskunnista, jotka perustuvat adultistisiin ennakkoluuloihin oikeusjärjestelmissä, yhteiskunta- ja poliittisissa ratkaisuissa, kulttuurissa ja perheissä. Se väittää, että lapset eivät ole toisen luokan kansalaisia ja että juuri he tuovat yhteiskuntiimme ihmisyyden.